Kasvan

Mokoma


Kierrän itseni tippa tipalta, kuivaksi omatunnosta.
Korkkiruuvina tarkkailen maailmaa.
Teen havaintoja Telluksen tavoista.
Kirkkaan valon lailla, jokapaikkaan avoimeen tunkeudun.

[En tunne sääliä!]

Kasvan korkeutta kuusi!
Ja leveyttä viisi!
Varjollani peitän teidät alleni!
Olen pienin suurista, mutta mahdu enää en
vanhaan maailmaani takaisin; olen jättiläinen!

Silti vielä Kasvan!
Kasvan!
Kasvan!
Kasvan!

Rakennan ympärilleni arktisen ilmaston!
Kylmyydellään tuskin hyttystä houkuttaa!
Ja joka kerta, kun kadulla tuulee,
levitän käteni käteni ilmaan;
luulen osaavani myrskyllä ratsastaa

[Tunnetko sääliä?]

Kasvan korkeutta kuusi!
Ja leveyttä viisi!
Varjollani peitän teidät alleni!
Olen pienin suurista, mutta mahdu enää en
vanhaan maailmaani takaisin; olen jättiläinen!

Silti vielä Kasvan!
Kasvan!
Kasvan!
Kasvan!